-lehdet tippuu puista ja ilmat viilenee
-YASSSS sain viimeinki kaivaa mun kaikki lämpimät harmaat neuleet kaapin periltä (ja niitähä löytyy enemmän ku laki sallii)
-oon alkanu himopolttaa kynttilöitä ja ripusteleen kaikkia hienoja (joulu)valoja ympäri tätä mun kellaria
-EI ENÄÄ ISKE HIRVEE TUSKANHIKI HETI KU ASTUU OVESTA ULOS
-edelliseen kohtaan liittyen: suurin osa ihmisistä on viimeinki kääntäny ne naurettavat ilmastointinsa pienemmälle
-työt on helpottanu koska kaikki koulut ja harrastukset on viimeinki täysillä käynnissä
-oon ollut täällä niin kauan, että mun toinen jenkkihalloweeni tuli ja meni jo viikko sitten
-paikalliset asukkaat vaihtaa flip-flopit uggeihin
-HALLOWEEN
-pumpkin spice, pumpkin spice everywhere
-shortshit on vaihtunu leggingseihin (which still aren't pants y'all)
-joulukatalogeja tulvii jo ovista ja ikkunoista
-jenkkikansa alkaa kaivelemaan niiden North Face-untuvatakkeja kaapeista koska +10 celsiusastetta on PRKLN KYLYMÄ
-jätski vaihtuu karkkiin ja pumpkin spice-härdelleihin (koska duhh ei kylmällä kelillä voi syödä jätskiä)
-lokakuu vaihtu marraskuuhun ja joulukarkit yms. jouluasiat on löytäny tiensä kauppoihin kurpitsojen tilalle
-mun on ollu pakko alkaa taas kuntoilemaan, kaikki ne peanut butter-karkit ja pumpkin spice lattet ei vissiin sit kuitenkaan oo terveellisiä, vaikka ne onki tehty pähkinöistä ja kurpitsoista (krhm..)
Liittyen otsikkoon, täällä mun perheessä (ja siis ilmeisesti muissakin, en vaan ollu ite koskaan kuullut tästä tavasta) on halloweenina sellanen perinne, että ''buuataan'' muutama ystäväperhe. Kuulostaa omituiselle mut tää siis käytännössä toimii niin, että tehään muutama halloweenaiheinen herkkukori, sit ajetaan pimeellä kavereiden talon lähelle, viedään kori ovelle, soitetaan ovikelloa ja sit juostaan pää kolmantena jalkana karkuun ettei ne vaan tietäis kuka tän toimituksen takana oikein on. Siellä korissa on sit myös lappu, jossa lukee '' I've been booed!''. Tää lappu laitetaan oveen kiinni, jolloinka kukaan muu ei voi enää buuata sitä kyseistä perhettä, ja sit tän buuatun perheen pitää jatkaa tätä ketjua buuaamalla pari omaa ystäväperinnettä.
En ihan ymmärtäny tän perinteen pohjimmaista ideaa, mut onhan se sinänsä ihan hauskaa, ja lapset ainaki nauttii kun ne saa olla mukana tälläsissä jutuissa.
Tän syksyn suurin kohokohta mulle oli ehottomasti se, että pääsin näkemään mun perhettä kokonaisen VUODEN jälkeen. Mun pikkuvelihän oli täällä viime jouluna, oikein mun tähänastisen au pair-elämän surkeimpaan ajankohtaan, mut tällä kertaa tuli sekä Eero, että myös äiti ja iskä. Se tunneskaala mitä koin matkalla lentokentälle pari viikkoa takaperin oli kyllä ihan sanoinkuvaamaton, ja sit kun ne viimein istu mun autossa kaikki kolme, olin ihan sekasin onnesta, jännityksestä (tai järkytyksestä) ja oikeestaan kaikista mahollisista tunteista mitä ihminen voi sellasessa tilanteessa kokea. Ne tuli siis perjantaina ja lähti siitä viikon päästä sunnuntaina takasin, ja voin kyllä sanoa että oli ihan suhteellisen intensiivinen viikko. Olin niin innoissani siitä, et pääsen näyttämään niille kaiken täällä, et nyt jälkeenpäin toivon et oisin ite osannut ottaa vähän rennommin, koska se viikko meni niin nopeesti etten oikeen edes kerenny tajuumaan kaikkea.
Oltiin siis ensin vaan viikonloppu täällä Leesburgissa, ja sit maanantaina otettiin aamulla suunnaks NYC. Siellä kierreltiin ympäriinsä pari päivää (pari päivää ei muuten oo ajallisesti yhtään mitään, koska siellä ois NIIIN paljon nähtävää), ja sit tultiin takasinpäin keskiviikkona, ja oltiin DC:ssä lauantaihin asti.
 |
| Mulla on ihan törkysen vähän kuvia tolta reissulta, ja kaikki kuvat mitä mulla on on ihan kauheen huonolaatusia, joten siks vaan yks kömönen NYC-kollaasi. |
Kaiken tän reissailun ja syysjuhlinnan keskellä arki on hyvin harmaata ja arkista, eikä siitä niinkään oo kerrottavaa (eikä kukaan mistään lasten kiukutteluista haluis kuullakaan, ei sillä). Oon alkanu pikkuhiljaa tottumaan siihen, että mun parahin suomimummo (tottelee myös nimeä Pihla) ei enää oo täällä, vaikka koville se on ottanu kyllä. Tääki mummo on päässy talosta ulos vaihtelevalla menestyksellä ja jopa toisinaan sosiaalistunu muiden au pairien kanssa, pienet sille! Oon myös reissannu aika paljon DC-Baltimore-väliä mun toisen suomimummon luokse, ja sinne oon suuntailemassa myös tänään (mikä tarkottaa sitä, että mun pitäis oikeesti nousta sängystä, mikä on oikeesti helpommin sanottu ku tehty tässä mummoiluolotilassa).
Enää 192 jenkkipäivää jäljellä, hui. (ja samalla kans vähän jee!)
PS. Kun nyt kerran oon todistetusti huono postaamaan tänne ja huono ottamaan hyviä kuvia tätä blogia varten, niin kiinnostuneet voi tulla seuraamaan mun arjen mummoiluja snapchattiin (en lupaa mitään hyvää materiaalia, joskus ehkä viihdyttävää kylläkin), nimellä paivimarianne, ur welcome.
