Karjalalippisten ja tuulipukujen luvattu maa

Huomenna on Suomen itsenäisyyspäivä, joka mulle on aina vaan tarkottanu iskän Tuntematon sotilas-fanitusta, joulunajan ekaa kinkkua ja sit tietysti illan kohokohtana on ollu se jokavuotinen mekkojen arvostelu, kun Linnan juhliin osallistujat ei oo taaskaan osannu piilottaa niitä alleja tai laittaa päälle tarpeeks pitkää mekkoa. 

Tänä vuonna oon ihan superkaukana kotoa, ja jotenkin nyt jo tän vähäisen ajan jälkeen osaan ajatella itsenäisyyspäivää ihan erilailla.Tästä mun vuoden mittasesta reissusta on nyt kulunut vasta kolme ja puoli kuukautta, enkä lähteny kotoa ajatellen, että MORJESTA VAAN EI TUU IKÄVÄ, mutta silti oon yllättynyt siitä, miten mun isänmaallisuus on tullut ihan uudella tavalla esille täällä. 

Suomi on maa, jossa joutuu joskus terveyskeskuksessa jonottamaan tuntikaupalla korvatulehduksen kourissa ja koulussa saa toisinaan superpalloja muistuttavia perunoita ruuaksi. Maa, jossa mummot jonottaa aamusin kauppaan varttia ennen aukeamista ja keski-iän ylittäneet pariskunnat sauvakävelee iltasin maailman parhaissa tuulipuvuissaan. (Ne tuulipuvut on jo vähintäänki kymmenen vuotta vanhat, mut ne on vieläki ihan hyvät ja käyttökelposet, joten miks ihmeessä pitäis hankkia uudet?) 

Suomalaiset mielletään tökeröiksi ja epäsosiaalisiksi, ja kyllähän me sitä ollaan, jos vertaa vaikka siihen, miten täällä USA:ssa tuntemattomat ihmiset tulee tekohymyn kera kysymään, että '' Where are you from, your language sounds so unique?!''. Suomitytöthän tähän vastaa vaan että '' We're from Finland'', yrittäen saada keskustelun loppumaan mahollisimman nopeasti, vaikka vastapuoli haluaiskin seuraavaksi tietää, että missäs se semmonen Finland on, kuinkas vanhoja te ootte, mitäs te täällä teette, ja että onks täällä nyt sitte tosi erilaista kun Suomessa (unohtamatta tietenkään kysymyksiä kylmyydestä). Kun viimein tästä tilanteesta pääsee pois, mietitään että mikähän tota vaivas kun sitä noin kiinnosti, vaikka toinen vaan yritti olla ystävällinen. 

Toisaalta Suomi on myöskin maa, jossa suurimmalla osalla ihmisistä on asiat hyvin. Tuulipukukansa saa lenkkeillä iltapimeellä pelkäämättä, että joku hämärähemmo iskee kimppuun, eikä joka risteyksessä oo kodittomia pyytämässä rahaa tai ruokaa. ( Ainakaan rakkaassa kotikaupungissani Kouvolassa....) Lapset saa mennä omineen kouluun, eikä niitä kasvateta ajattelemaan, että tärkeintä on tehdä hirveesti rahaa, vaikka sen seurauksena ei olis aikaa nauttia elämästää yhtään.

Mieluummin jonotan vaikka kolme tuntia niitä antibiootteja varten, ku maksan satasen siitä, että pääsen valittamaan vaivoistani huonosti englantia puhuvalle minuuttiklinikkalääkärille. Ja voin olla kiitollinen myös niistä perunoista, jos vaihtoehtona on se, että olisin opetellut taaperosta asti syömään lähinnä juustomakaroonia ja kananugetteja. Täällä sitä alkaa arvostamaan sellasiaki asioita, mistä on koko elämänsä kotona valittanut. 

Tän avautumisen päätteeksi sanon vaan sen, että oon ylpä suomalainen. Ja sen sanon myös, että toivon sydämeni pohjasta että Yle Areena toimii huomenna ja näyttää mulle Linnan juhlat, jotta voin toteuttaa edes osan mun jokavuotisista traditioista. 

En malta odottaa, millasia otsikoita IS tarjoaa huomenna ku herään!

Hyvää itsenäisyyspäivää, Suomi!

 (Ja iskälle terkkuja, että ehkä sitte ens vuonna viimeistään katon sun kanssa sen Tuntemattoman sotilaan! )