First week

Oon nyt virallisesti selvinnyt ekasta viikosta ja kaikenmaailman tunneheittelyistä! Nyt on siis kulunu tasan viikko siitä kun astuin tosta ovesta sisään ja näin sen talon, joka on nyt mun koti seuraavan vuoden. Hullua, eikö?

Tän viikon aikana mun tunteet on ollu yhtä hyrskynmyrskyä. Kaikenkaikkiaan oon kyllä ollut tosi tyytyväinen, ja täällä perheen kanssa on asiat ihan tosi hyvin. Tähän kaikkeen sopeutuminen ja se älytön informaatiotulva mikä oli mulla täällä vastassa on kyllä ollu aika rankkaa. Mun on pitäny viikossa oppia kaikki mahollinen, mitä tän perheen vanha au pair on vaan pystyny mulle opettamaan, lähtien ihan siitä että miten täällä suihku toimii ja mitä nää lapset esimerkiks syö aamupalaksi.

Mulla alko maanantaina ajotunnit, ja voin kyllä sanoo, että ei ollu yhtään niin miellyttävää kun Suomessa silloin! Ajaminen itessään ei oo kovin haastavaa, mutta vastaan on kyllä tullu semmosiakin juttuja, mitä en ehkä oo koskaan tullu ajatelleeksikaan. Se autokouluauto ei vaan oo mistään miellyttävämmästä (tai ehjimmästä) päästä, ja mun ajo-opettaja on mm. ollut joka kerta vähintään puol tuntia myöhässä. Se siitä amerikkalaisesta täsmällisyydestä! Tää nyt ei onneks oo semmonen koko kokemuksen pilaava juttu, koska mulla on enää puolet ajotunneista jäljellä, ja sen jälkeen teen kokeet ja saan sitte paikallisenki ajokortin!

Tän perheen edellinen au pair Satu oli mun kanssa siis koko viikon täällä, ja se anto mulle mahollisuuden seurata varjon lailla ja imeä kaikkea tietoa itteeni. Tänään koitti sit Satun onnen päivä, eli kotiin lähtö! Näillä on kyllä tosi hyvät välit, ja varmaan on rankkaa jättää tää elämä, mutta mulla on kyllä semmonen olo, että se on ollu enemmän onnellinen ku surullinen, HYVÄÄ MATKAA KOTIIN SATU :)) Nyt oon sitte ihan omillani ja perheen armoilla (haha). Sinänsä tuntuu kyllä siltä, että kun tän viikonlopun lapset on meidän kanssa kotona eikä iskällä, ja meillä on kaikkea menoa, niin tän viikonlopun jälkeen oon varmaan huiman paljon läheisempi koko perheen kanssa, kun tavallaan ehkä uskallan astua enemmän esiin.

Vaikka välillä kiukuttikin, niin päällimmäinen olo on kyllä tosi tyytyväinen! Kuvia mulla on tältä viikolta tasan nolla, koska oon juossut sata lasissa joka suuntaan, mutta huomiselta eläintarhareissulta ja sukulaiskäynniltä saattaa sit muutama jo tullakin ;)

Kello on nyt kaheksan illalla ja oon ihan valmis nukkumaan, joten taidan lopettaa tän jonninjoutavan höpöttämisen tähän ja toivottaa Suomessa majaileville hyvää huomenta, ja maapallon täällä puolella olevat kamelit saa hyvänyöntoivotukset. ÖITÄ!

Ensimmäisen viikon ajatuksia

Tää viikko on menny ihan hurjaa vauhtia. Maanantaina startattiin viiden muun tytön kanssa Helsinki-Vantaalta, ja samana iltana oltiin jo Long Islandilla training schoolilla. Sängyt oli kauheet, huonetoverit ihan jees, ruoka OK, vaikka jotkut siitä kauheesti valitti.
Mulla on ollu oikeestaan tunteita ajatellen helppo viikko. En oikeastaan itkeny lentokentällä, eikä mulla oo tullu mitään ihan hirveitä jännitys- tai ikäväkohtauksia.

Torstai oli se päivä, jota varmaan iso osa odotti ERITTÄIN innolla. Aamulla meillä oli ensiapu- ja elvytyskurssi, ja iltapäivällä lastauduttiin busseihin ja huristeltiin New Yorkiin, Manhattanille. Kierreltiin sitten siellä ympäriinsä bussilla, ja alkumatkasta saatiin kyytiin myös meidän ihana matkaopas, joka perehdytti meidät sen kaupungin saloihin. Kierroksen jälkeen mentiin Rockefeller Centeriin, ja ihan ylös asti ottamaan kuvia ja kärsimään korkeenpaikan kammosta. Tän jälkeen meillä jäi about 1,5 tuntia omaa aikaa, ja hortoiltiin Times Squarelle ja siitä sitte takasin bussille.

Perjantaina, elikkä siis eilen oli sitte viikon suurin päivä: PERHEISIIN MATKUSTAMINEN. Bussimatka oli erittäin miellyttävä ja ihana, istumalihakset oli jonkun verran puuduksissa kun vajaan kaheksan tunnin istumisen jälkeen viimeinkin päästiin perille. Bongasin hostperheen jo bussin ikkunasta, olin ekana ulkona, ja istuin hostäidin autossa jo ennenku muut oli edes ulkona bussista. Mun hostperhe asuu ihan tosi lähellä siitä mihin se bussi meidät jätti, joten hurautettiin äiskän ja toisen hostlapsen kanssa äkkiä kotiin vaan tapaamaan pienenpää lasta ja vanhaa ( no ei se Satu niin vanha oo, mutta kohta entinen au pair kumminkin ;) ) au pairia. Mulla on siis täällä perheessä tää nykyinen au pair viikon vielä samaan aikaan, joten on sit aikaa totutella ja opetella kaikkea!

Mun hostäiti kyseli hirveesti sitä, että olinko hermostunu tai jännittyny siellä bussissa. Oikeestaan mun fiilikset oli vähän silleen '' No tossa ne nyt on, vähän kivaa että pääsee lepäämään ja tutustumaan.'' Ihan kun tää ois ihan joku arkipäivänen homma tulla vieraiden ihmisten kotiin asumaan :D Jotkut tytöt siellä bussissa oli ihan hermoraunoina, ne melkein itki ja kun bussi pysähty, niin toiset oli ihan sitä mieltä ettei ne uskalla tulla bussista ulos kun niitä pelotti niin paljon. Outoa.



Nyt oon siis alkanut kotiutumaan, meillä kävi tänään jo ekat sukulaisetkin kylässä ja näyttämässä kolme viikkoa vanhaa vauvelia. ( SO CUTE AND TINY! ) Täällä on asiat tosi hyvin, ja nyt jo voin pötköttää olkkarin sohvalla ja käydä jääkaapilla ihan ku oisin omassa kotona. JA koska kaikki haluaa vihertyä kateudesta ja nähdä kuvina mun viikkoa, niin laitan muutaman otoksen nyt. Älkää huutako, en jaksa muokata niitä, joten yritän valikoida muutaman käyttökelposen.

SE ON MENOA NYT!

Tänään on viimein se päivä!


Viikko sitten tultiin perheen kanssa Kreetalta, ja nyt suuntaan taas lentokentälle, tällä kertaa pikkusen pidemmälle matkalle! Meidän lento siis lähtee iltapäivällä, ja sitä ennen on varmaan luvassa aika paljon panikointia ja ehkä vähän kyyneliäkin. Onneks mun kanssa lentää täältä muitakin suomalaisia, niin ei tarvi ihan yksin lähteä tonne isoon maailmaan!

Suuntana meillä on siis ensin Long Island, New York, jossa mennään sellaselle Training schoolille opettelemaan miten siellä Ameriikassa sit ollaan ja mitä lapset siellä oikein syö. Perjantaina sit matkustetaan perheisiin, ja mulla on jo innokkaita siellä (ainakin toivottavasti) odottamassa!

Jännitys on päätä huimaavaa, yöunia takana ehkä viis tuntia.. Mun asunto on vieläkin ihan ku pommin jäljiltä, joten tekemistä riittää varmaan ihan viime hetkille asti. Fiilis on kuitenkin kaikenkaikkiaan ihan mahtava ja odotan innolla kaikenmaailman seikkailuja mitä tää vuosi tuo tullessaan!

Seuraavan kerran tää tyttö kirjottelee sitten sieltä rapakon takaa, katotaan millaset tunnelmat silloin!

Hyvää matkaa mulle ja hauskaa maanantaita teille kaikille muille ;)

Aloittaminen on aina vaikeinta

 Koska alottaminen on aina se vaikein osuus, taidan mennä suoraan asiaan.

Eli lähtöhän on siis maanantaina 18.8. ( ALLE VIIKKO ENÄÄ!), ja suuntana Virginian osavaltio, USA. Sinne olis tarkotus mennä vuodeksi, ja työnkuvaanhan siis kuuluu olla yh-äidin apuna kahden pienen tytön hoidossa. 

 Asiaa varmasti riittää sekä arjen iloista että suruista, ja kaikki kiinnostuneet on enemmän kuin tervetulleita lukemaan!