Vielä on kesää jäljellä

Tää sunnuntai-ilta on nyt ihan oiva aika alkaa taas kelailemaan menneen viikon tapahtumia. Varmaan jokainen voi kuvitella, mut pakkohan se on sanoa ääneen, että aika täällä menee ihan älyttömän nopeesti. Mun viides viikko reissussa on jo pulkassa, ja tuntuu ihan ku oisin tullu tänne vasta eilen!

Tää viikko varsinkin on menny jotenkin ihan hujauksessa. Viime viikonlopun olin siis käytännössä töissä, kun meidän lapsukaiset oli kotona eikä iskällä. Siinähän ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä, viikonloppu oli täynnä teekutsuja ja sun muuta semmosta hirveen rankkaa ohjelmaa.....

Lauantaina olin vähän sosiaalistumassa, kun huristelin metrolla tapaamaan suomalaista Roosaa, jonka kanssa menin sellasiin niin kutsuttuihin saunapippaloihin. ( Kyllä, SAUNA!!!!) Oon ollu täällä tähän mennessä ihan liian laiska lähtemään ja tapaamaan ihmisiä, joten teki kyllä nyt hyvää lähteä vähän ulos tuulettumaan. Varsinki koska Roosa on ihan huippuseuraa, niin olin kyllä ihan tosi tyytyväinen että läksin, vaikkakin mun aikataulutus oli vähän heikko, ja mulla oli tosi vähän aikaa olla koko juhlissa. Ite saunomiseen käytin loppujen lopuks vaan ehkä noin 15 minuuttia, mikä on kyllä ihan häpeällisen vähän. Oli se silti menemisen arvosta! Punasin poskin ja hiukset märkänä metroilin sitte iltamyöhällä kotiin nukkumaan, koska olin sit sunnuntainaki puolet päivästä töissä.

Tavallisia arkipäiviä oli sit eessä kolme, ja torstaina tytöt suuntas taas päiväkodista iskälle yöks, joten silloin alko jälleen mulla viikonloppu! Mullahan on arkipäivisin päivällä vaikka kuinka monta tuntia vapaata kun lapset on päiväkodissa, mut en kyllä nyt yhtään osaa sanoa että mitä oon niinä aikoina tehny, en varmaan mitään kovin mainitsemisen arvosta.. ( Kannatti lähteä tänne Atlantin toiselle puolelle, kun en näköjään tee mitään sen ihmeellisempää ku kotonakaan.) Salilla sentään kävin kahestikin personal trainerin rääkättävänä, ja ilolla sanoisin että oli kivaa, mut enhän haluu valehdella, joten voin myöntää että tuskallistahan se sellanen ittensä koville pistäminen on!

Eilen (lauantaina) olikin sit vähän enemmän kuvailemisen arvonen päivä! Edellisen kerran kun näin Suomiystävääni Pinjaa, oltiin Baltimoressa ja nyt Pinja tuli sitte tänne mun luokse punkkaamaan. Suunnattiin suoraan DC:hen turisteilemaan, ja luojan kiitos ilmat suosi tällä kertaa! Olin vähän huono matkaopas, koska tää oli mullekin eka kerta DC:ssä, mutta kaiken sen haahuilun tuloksena saatiin kuin saatiikin otettua kuvat Valkosesta Talosta ja monesta muustakin tärkeestä nähtävyydestä. Mullahan ei oo tästä kotoa kun puolen tunnin metromatka DC:hen, joten sinänsä hävettää ettei oo tullut käytyä ennen eilistä kertaakaan, mutta varmaan tän vuoden aikana tulee tehtyä useempikin visiitti sinne.
Käytiin sit vielä illalla yhden suomalaisvahvistuksen ( Arlalle terkkuja! ) kanssa syömässä ja suunnattiin tänne mun kellariin yöksi. Tänään sit lenkkeiltiin ja kierreltiin näitä mun lähialueita päivällä ja sit lähetin Pinjan metrolla takasin kotia kohti.

Käsitin niin, että tuolla tapahtu lauantaina jotain vähän erikoisempaa, joten tupla-aitojen takia ei päästy ottamaan kuvia tän lähempää. 

Henkisesti on ollu vähän rankkaa tässä tän viikon aikana, ja jotenkin on iskeny osaltaan semmonen sopeutumisshokki ja tuntuu ettei kaikki vielä suju ihan supermallikaasti. Tää oli nyt mun kolmas viikko omineen täällä perheessä, joten kaiken ei voi olettaakaan sujuvan ihan mutkattomasti, mutta tää mun luontainen itsekriittisyys pistää minut aika-ajoin vähän koville. Yritän kuitenki ajatella niin, että tää kyllä tästä helpottaa kunhan pääsen ihan kunnolla kiinni tähän hommaan ja alan tuntemaan oloni vielä vähän enemmän kotosaksi täällä. Loppuviikkoa (ja viikonloppua) kohden se stressiolo alko taas helpottaa ja pystyin ottamaan ilon irti elämästä ja nauttimaan hellekelistä. Lauantaina kun istuskeltiin siellä auringonpaisteessa niin tajusin taas kuinka onnekas oon, ja kuinka on ihan parasta olla täällä just nyt. Näihin kuviin ja tunnelmiin voin lopettaa taas tän avautumisen. SAIJONAARASTA ja pitäkää hauskaa missä ikinä oottekin.

Good morning Baltimore!

Jeppis jepulis. Kohta on taas menny puoltoista viikkoo siitä kun oon viimeks avannu bloggerin, täytyy vissiin yrittää alkaa kirjottaa useemmin jotta muistaisin ees vähän et mitä oon touhuillu..

Viime viikossa sinänsä ei ollu mitään erikoista, ihan perus asioiden hoitoa, lasten kans leikkimistä ja sen sellasta tavallista arkea. Keskiviikkona kävin ajokokeessa, ja ne jotka minut tuntee, tietää ettei ollu mikään ihan stressivapaa homma se! Ensinnäkin mulla ei ollu aluks yhtä paperia pankista, koska sain varmaan kolmelta taholta eri informaatiota asiasta, ja päätin mennä kokeilemaan, että päästääkö ne sinne kokeeseen ilman sitä. No ei päästäny. Hurjastelin sitte punasella katumaasturillani ekaks pankkiin, ja sit takasin sinne kokeentekopaikkaan. Suomessahan se menee niin, että mennään ajo-open kanssa katsastuskonttorille silloin ku on varattu aika, mut täällähän se ei (tietenkään) mee samalla tavalla. Täällä on semmonen paikka ku DMV (=department of motor vehicles), ja sinne mennään sit vaan aamusta jonon jatkeeks odottelemaan omaa vuoroa. Menin onneks ite semmoseen aikaan, ettei siellä ollu ihan hirveetä jonoa, joten mulla meni koko hommaan _vaan_ noin neljä tuntia.
No pääsin kumminkin kaikki kokeet läpi, ja mun virallisen Virginian ajokortin pitäis tulla sit tämän viikon aikana mulle kotiin!

Torstaina alko mun viikonloppu, koska lapset meni päiväkodista viikonlopuks iskälle. En oikeestaan tehny mitään mainittavaa, paitsi että kävin KUNTOSALILLA. Käytin yli puolet mun koko kuukauden palkasta personal traineriin, ja olin lähinnä kuolemaisillani torstaina meidän ekan yhteisen tunnin jälkeen. No tästä se lähtee, eipähän ainakaan pääse amerikankiloja kertymään liikaa. (Eipä..)

Perjantaina oli sit astetta jännittävämpi päivä, koska matkustin ekaa kertaa sekä metrolla että junalla. Yksin. Vieraaseen kaupunkiin.
No selvisin kuitenkin hengissä, ja otin taksin juna-asemalta, koska Pinja ei päässytkään hakemaan. Joskus iltapäivästä karautin sitten Pinjan hostperheen pihaan, ja siitä se huonon huumorin täyteinen viikonloppu pääsi sitte alkuunsa. Voisin uskotella teille, että mentiin heti tutkimaan ja tutustumaan Baltimoreen ja sen ihmeellisyyksiin, mutta eihän se nyt niin mennyt! Me reippaat tytöt haettiin vaan lähikaupasta pitsaa ja jätskiä ja otettiin rennosti koko loppuilta.

Viime viikonloppuna Baltimoressa juhlittiin USA:n kansallislaulun 200-vuotissynttäreitä. Syy, miksi edes mentiin lauantaina sinne keskustaan oli lähinnä se, että Pinjan hostvanhemmat oli hirveen innoissaan hyvännäkösistä laivaston miehistä, ja ne halus, että lähetään tyttöjen kanssa bongailemaan niitä. No, kuten arvata saattaa, tää retki oli niiden hyvännäkösten miesten suhteen aika pettymys, mutta oli siellä sit kumminkin illalla ihan kivat ilotulitukset!

Tulin Baltimoresta sitten sunnuntaina iltasella takasin kotiin ja menin oikeestaan heti suoraan nukkumaan ja valmistautumaan taas aamulla odottelevaan 5.30-kauhuherätykseen. Tää alkuviikko on menny ihan lepposasti, ja nyt oonki taas vapaalla, kun tytöt meni tänään taas iskälle yöksi. Perjantaina illalla ne tulee sitte taas takasin kotiin, joten ens viikonloppu tulee olemaan täynnä prinsessaleikkejä ja muuta sellasta hirveen, hirveen rankkaa.

Loppuun vielä (taas) ei-niin-hyvälaatusia puhelimella otettuja kuvia viikonlopulta, koska fiksut tytöthän jättää kameran kotiin kun ne lähtee reissaamaan! (Syytettäköön myös huonoa säätä, lauantaina sato vettä oikeestaan koko päivän..)

Mommy I wanna go to the playground!

Hejsan alla! Viikko on taas kulunu ja yritän tässä keräillä ajatuksia siitä, mitä kaikkea on tapahtunu.

Jos nyt alotan siitä eläintarhareissusta. Elikkä siis viime lauantaina mentiin koko perheen voimin tässä lähellä olevaan eläintarhaan, ja tän reissun suurinta hupia oli lampaiden syöttäminen! (Kuinka eksoottista). Lapset kiinnitti ekana lähinnä huomiota siihen hajuun, ja isompi totes vaan, että nää eläimet kyllä haisee. Tää kyseinen eläintarha ei ollu mitenkään superiso, mut ihan kiva sellaselle reilun tunnin vierailulle. Sieltä löyty eläimiä aina lampaista seeproihin, ja ite olin ihan innoissani kun näin ekaa kertaa elämässäni piikkisian. (Sisäinen lapseni pääsi valloilleen..)

 Mun mielestä oli tosi hauskaa päästä viettämään aikaa tän perheen kanssa talon ulkopuolellakin, vaikka reissu saiki vähän kiukkusen päätöksen, kun molemmat lapset alko selvästi kaipaamaan ruokaa :D

Tää viikko meni muulta osalta aika äkkiä, mulla oli keskellä viikkoo pari vapaapäivää kun lapset oli iskällä. Ainiin ja maanantaina oli Labour Day, eli vapaapäivä koulusta ja töistä (itsehän työskentelin kyllä silti). Silloin ois ollu kaikissa kaupoissa hurjat alennusmyynnit mut koska ne kaupat oli myös ylitäynnä ihmisiä, en jaksanu ihan kauheesti käyttää aikaani shoppailuun.  Keskiviikkona oikeestaan vaan hoidin kaikkia asioita pois alta, juttelin kotiväen kans skypessä ja chillailin kotona. Torstaina olin puolet päivästä yökkärit päällä kotona, ja sit illemmalla läksin viel syömään ja sosiaalistumaan :D Toi mun hostäiti on aina kauheen huolissaan siitä, et onks mulla tarpeeks kavereita ja tekemistä, niin se ei meinannu pysyä pöksyissään, kun se oli niin onnellinen että läksin ulos silloin illalla! Perjantai oli kotipäivä, aamupäivän pötköttelin vaan täällä ylhäisessä yksinäisyydessä ja iltapäivällä lapset tuli sit jo kotiin. Mun tehtävä oli hakee illaks hirvee kasa ruokaa yhestä kiinalaisesta ravintolasta, ja sit meitä olikin aika monta täällä syömässä ja viettämässä perheiltaa. 

Eilen olin töissä oikeestaan koko päivän. Päivällä touhuiltiin kaikkea enemmän ja vähemmän jännää, ja mun ilta päätty siihen, että paketoin vähän synttärilahjoja ja söin puol litraa Ben&Jerry's jätskiä. Tänään oon kans ollu puolet päivästä töissä, vietettiin pienemmän lapsen kans laatuaikaa ku äiti ja isosisko lähti yksille synttäreille! Tehtiin myös läpimurto koska sain ton pikkusen päikkäreille ilman että se kiukutteli mulle kertaakaan mistään ;)

Nää mun viikonlopun ''työpäivät'' on yleensä sellasia, että vietän aikaa perheen kanssa ja meen esimerkiks äidin ja tyttöjen kans leikkikentälle, ja sit jos toi äiti haluaa mennä salille tai johonki ni saatan olla tyttöjen kans yksin tunnin tai pari. 

Nyt tää mun hurja runosuoni lakkaa taas pikkuhiljaa sykkimästä, joten tää viikko jää näiden seuraavien (eläinaiheisten) kuvien jälkeen taakse. Oli muuten mun toka viikko täällä!

TÄMÄ OLI SE IHMEELLISEN IHANA PIIKKISIKA

First week

Oon nyt virallisesti selvinnyt ekasta viikosta ja kaikenmaailman tunneheittelyistä! Nyt on siis kulunu tasan viikko siitä kun astuin tosta ovesta sisään ja näin sen talon, joka on nyt mun koti seuraavan vuoden. Hullua, eikö?

Tän viikon aikana mun tunteet on ollu yhtä hyrskynmyrskyä. Kaikenkaikkiaan oon kyllä ollut tosi tyytyväinen, ja täällä perheen kanssa on asiat ihan tosi hyvin. Tähän kaikkeen sopeutuminen ja se älytön informaatiotulva mikä oli mulla täällä vastassa on kyllä ollu aika rankkaa. Mun on pitäny viikossa oppia kaikki mahollinen, mitä tän perheen vanha au pair on vaan pystyny mulle opettamaan, lähtien ihan siitä että miten täällä suihku toimii ja mitä nää lapset esimerkiks syö aamupalaksi.

Mulla alko maanantaina ajotunnit, ja voin kyllä sanoo, että ei ollu yhtään niin miellyttävää kun Suomessa silloin! Ajaminen itessään ei oo kovin haastavaa, mutta vastaan on kyllä tullu semmosiakin juttuja, mitä en ehkä oo koskaan tullu ajatelleeksikaan. Se autokouluauto ei vaan oo mistään miellyttävämmästä (tai ehjimmästä) päästä, ja mun ajo-opettaja on mm. ollut joka kerta vähintään puol tuntia myöhässä. Se siitä amerikkalaisesta täsmällisyydestä! Tää nyt ei onneks oo semmonen koko kokemuksen pilaava juttu, koska mulla on enää puolet ajotunneista jäljellä, ja sen jälkeen teen kokeet ja saan sitte paikallisenki ajokortin!

Tän perheen edellinen au pair Satu oli mun kanssa siis koko viikon täällä, ja se anto mulle mahollisuuden seurata varjon lailla ja imeä kaikkea tietoa itteeni. Tänään koitti sit Satun onnen päivä, eli kotiin lähtö! Näillä on kyllä tosi hyvät välit, ja varmaan on rankkaa jättää tää elämä, mutta mulla on kyllä semmonen olo, että se on ollu enemmän onnellinen ku surullinen, HYVÄÄ MATKAA KOTIIN SATU :)) Nyt oon sitte ihan omillani ja perheen armoilla (haha). Sinänsä tuntuu kyllä siltä, että kun tän viikonlopun lapset on meidän kanssa kotona eikä iskällä, ja meillä on kaikkea menoa, niin tän viikonlopun jälkeen oon varmaan huiman paljon läheisempi koko perheen kanssa, kun tavallaan ehkä uskallan astua enemmän esiin.

Vaikka välillä kiukuttikin, niin päällimmäinen olo on kyllä tosi tyytyväinen! Kuvia mulla on tältä viikolta tasan nolla, koska oon juossut sata lasissa joka suuntaan, mutta huomiselta eläintarhareissulta ja sukulaiskäynniltä saattaa sit muutama jo tullakin ;)

Kello on nyt kaheksan illalla ja oon ihan valmis nukkumaan, joten taidan lopettaa tän jonninjoutavan höpöttämisen tähän ja toivottaa Suomessa majaileville hyvää huomenta, ja maapallon täällä puolella olevat kamelit saa hyvänyöntoivotukset. ÖITÄ!

Ensimmäisen viikon ajatuksia

Tää viikko on menny ihan hurjaa vauhtia. Maanantaina startattiin viiden muun tytön kanssa Helsinki-Vantaalta, ja samana iltana oltiin jo Long Islandilla training schoolilla. Sängyt oli kauheet, huonetoverit ihan jees, ruoka OK, vaikka jotkut siitä kauheesti valitti.
Mulla on ollu oikeestaan tunteita ajatellen helppo viikko. En oikeastaan itkeny lentokentällä, eikä mulla oo tullu mitään ihan hirveitä jännitys- tai ikäväkohtauksia.

Torstai oli se päivä, jota varmaan iso osa odotti ERITTÄIN innolla. Aamulla meillä oli ensiapu- ja elvytyskurssi, ja iltapäivällä lastauduttiin busseihin ja huristeltiin New Yorkiin, Manhattanille. Kierreltiin sitten siellä ympäriinsä bussilla, ja alkumatkasta saatiin kyytiin myös meidän ihana matkaopas, joka perehdytti meidät sen kaupungin saloihin. Kierroksen jälkeen mentiin Rockefeller Centeriin, ja ihan ylös asti ottamaan kuvia ja kärsimään korkeenpaikan kammosta. Tän jälkeen meillä jäi about 1,5 tuntia omaa aikaa, ja hortoiltiin Times Squarelle ja siitä sitte takasin bussille.

Perjantaina, elikkä siis eilen oli sitte viikon suurin päivä: PERHEISIIN MATKUSTAMINEN. Bussimatka oli erittäin miellyttävä ja ihana, istumalihakset oli jonkun verran puuduksissa kun vajaan kaheksan tunnin istumisen jälkeen viimeinkin päästiin perille. Bongasin hostperheen jo bussin ikkunasta, olin ekana ulkona, ja istuin hostäidin autossa jo ennenku muut oli edes ulkona bussista. Mun hostperhe asuu ihan tosi lähellä siitä mihin se bussi meidät jätti, joten hurautettiin äiskän ja toisen hostlapsen kanssa äkkiä kotiin vaan tapaamaan pienenpää lasta ja vanhaa ( no ei se Satu niin vanha oo, mutta kohta entinen au pair kumminkin ;) ) au pairia. Mulla on siis täällä perheessä tää nykyinen au pair viikon vielä samaan aikaan, joten on sit aikaa totutella ja opetella kaikkea!

Mun hostäiti kyseli hirveesti sitä, että olinko hermostunu tai jännittyny siellä bussissa. Oikeestaan mun fiilikset oli vähän silleen '' No tossa ne nyt on, vähän kivaa että pääsee lepäämään ja tutustumaan.'' Ihan kun tää ois ihan joku arkipäivänen homma tulla vieraiden ihmisten kotiin asumaan :D Jotkut tytöt siellä bussissa oli ihan hermoraunoina, ne melkein itki ja kun bussi pysähty, niin toiset oli ihan sitä mieltä ettei ne uskalla tulla bussista ulos kun niitä pelotti niin paljon. Outoa.



Nyt oon siis alkanut kotiutumaan, meillä kävi tänään jo ekat sukulaisetkin kylässä ja näyttämässä kolme viikkoa vanhaa vauvelia. ( SO CUTE AND TINY! ) Täällä on asiat tosi hyvin, ja nyt jo voin pötköttää olkkarin sohvalla ja käydä jääkaapilla ihan ku oisin omassa kotona. JA koska kaikki haluaa vihertyä kateudesta ja nähdä kuvina mun viikkoa, niin laitan muutaman otoksen nyt. Älkää huutako, en jaksa muokata niitä, joten yritän valikoida muutaman käyttökelposen.

SE ON MENOA NYT!

Tänään on viimein se päivä!


Viikko sitten tultiin perheen kanssa Kreetalta, ja nyt suuntaan taas lentokentälle, tällä kertaa pikkusen pidemmälle matkalle! Meidän lento siis lähtee iltapäivällä, ja sitä ennen on varmaan luvassa aika paljon panikointia ja ehkä vähän kyyneliäkin. Onneks mun kanssa lentää täältä muitakin suomalaisia, niin ei tarvi ihan yksin lähteä tonne isoon maailmaan!

Suuntana meillä on siis ensin Long Island, New York, jossa mennään sellaselle Training schoolille opettelemaan miten siellä Ameriikassa sit ollaan ja mitä lapset siellä oikein syö. Perjantaina sit matkustetaan perheisiin, ja mulla on jo innokkaita siellä (ainakin toivottavasti) odottamassa!

Jännitys on päätä huimaavaa, yöunia takana ehkä viis tuntia.. Mun asunto on vieläkin ihan ku pommin jäljiltä, joten tekemistä riittää varmaan ihan viime hetkille asti. Fiilis on kuitenkin kaikenkaikkiaan ihan mahtava ja odotan innolla kaikenmaailman seikkailuja mitä tää vuosi tuo tullessaan!

Seuraavan kerran tää tyttö kirjottelee sitten sieltä rapakon takaa, katotaan millaset tunnelmat silloin!

Hyvää matkaa mulle ja hauskaa maanantaita teille kaikille muille ;)

Aloittaminen on aina vaikeinta

 Koska alottaminen on aina se vaikein osuus, taidan mennä suoraan asiaan.

Eli lähtöhän on siis maanantaina 18.8. ( ALLE VIIKKO ENÄÄ!), ja suuntana Virginian osavaltio, USA. Sinne olis tarkotus mennä vuodeksi, ja työnkuvaanhan siis kuuluu olla yh-äidin apuna kahden pienen tytön hoidossa. 

 Asiaa varmasti riittää sekä arjen iloista että suruista, ja kaikki kiinnostuneet on enemmän kuin tervetulleita lukemaan!