Karjalalippisten ja tuulipukujen luvattu maa

Huomenna on Suomen itsenäisyyspäivä, joka mulle on aina vaan tarkottanu iskän Tuntematon sotilas-fanitusta, joulunajan ekaa kinkkua ja sit tietysti illan kohokohtana on ollu se jokavuotinen mekkojen arvostelu, kun Linnan juhliin osallistujat ei oo taaskaan osannu piilottaa niitä alleja tai laittaa päälle tarpeeks pitkää mekkoa. 

Tänä vuonna oon ihan superkaukana kotoa, ja jotenkin nyt jo tän vähäisen ajan jälkeen osaan ajatella itsenäisyyspäivää ihan erilailla.Tästä mun vuoden mittasesta reissusta on nyt kulunut vasta kolme ja puoli kuukautta, enkä lähteny kotoa ajatellen, että MORJESTA VAAN EI TUU IKÄVÄ, mutta silti oon yllättynyt siitä, miten mun isänmaallisuus on tullut ihan uudella tavalla esille täällä. 

Suomi on maa, jossa joutuu joskus terveyskeskuksessa jonottamaan tuntikaupalla korvatulehduksen kourissa ja koulussa saa toisinaan superpalloja muistuttavia perunoita ruuaksi. Maa, jossa mummot jonottaa aamusin kauppaan varttia ennen aukeamista ja keski-iän ylittäneet pariskunnat sauvakävelee iltasin maailman parhaissa tuulipuvuissaan. (Ne tuulipuvut on jo vähintäänki kymmenen vuotta vanhat, mut ne on vieläki ihan hyvät ja käyttökelposet, joten miks ihmeessä pitäis hankkia uudet?) 

Suomalaiset mielletään tökeröiksi ja epäsosiaalisiksi, ja kyllähän me sitä ollaan, jos vertaa vaikka siihen, miten täällä USA:ssa tuntemattomat ihmiset tulee tekohymyn kera kysymään, että '' Where are you from, your language sounds so unique?!''. Suomitytöthän tähän vastaa vaan että '' We're from Finland'', yrittäen saada keskustelun loppumaan mahollisimman nopeasti, vaikka vastapuoli haluaiskin seuraavaksi tietää, että missäs se semmonen Finland on, kuinkas vanhoja te ootte, mitäs te täällä teette, ja että onks täällä nyt sitte tosi erilaista kun Suomessa (unohtamatta tietenkään kysymyksiä kylmyydestä). Kun viimein tästä tilanteesta pääsee pois, mietitään että mikähän tota vaivas kun sitä noin kiinnosti, vaikka toinen vaan yritti olla ystävällinen. 

Toisaalta Suomi on myöskin maa, jossa suurimmalla osalla ihmisistä on asiat hyvin. Tuulipukukansa saa lenkkeillä iltapimeellä pelkäämättä, että joku hämärähemmo iskee kimppuun, eikä joka risteyksessä oo kodittomia pyytämässä rahaa tai ruokaa. ( Ainakaan rakkaassa kotikaupungissani Kouvolassa....) Lapset saa mennä omineen kouluun, eikä niitä kasvateta ajattelemaan, että tärkeintä on tehdä hirveesti rahaa, vaikka sen seurauksena ei olis aikaa nauttia elämästää yhtään.

Mieluummin jonotan vaikka kolme tuntia niitä antibiootteja varten, ku maksan satasen siitä, että pääsen valittamaan vaivoistani huonosti englantia puhuvalle minuuttiklinikkalääkärille. Ja voin olla kiitollinen myös niistä perunoista, jos vaihtoehtona on se, että olisin opetellut taaperosta asti syömään lähinnä juustomakaroonia ja kananugetteja. Täällä sitä alkaa arvostamaan sellasiaki asioita, mistä on koko elämänsä kotona valittanut. 

Tän avautumisen päätteeksi sanon vaan sen, että oon ylpä suomalainen. Ja sen sanon myös, että toivon sydämeni pohjasta että Yle Areena toimii huomenna ja näyttää mulle Linnan juhlat, jotta voin toteuttaa edes osan mun jokavuotisista traditioista. 

En malta odottaa, millasia otsikoita IS tarjoaa huomenna ku herään!

Hyvää itsenäisyyspäivää, Suomi!

 (Ja iskälle terkkuja, että ehkä sitte ens vuonna viimeistään katon sun kanssa sen Tuntemattoman sotilaan! )

Koska sul on rumimmat kuteet ja pisin naama, Hande, that's why.

Joulukuu. Täällä se nyt vihdoinki on, eikä mulla oo ees tonttulakkia. Jos olisin Suomessa, mulla olis ollu tonttulakki päässä jo lokakuun lopusta asti, mut täälläpä oli tänään +20 astetta lämmintä, eikä täällä ees myydä joulukalentereita, joten ymmärtänette varmaan miks mun joulumieli ei oo ihan vielä herännyt. Ensimmäinen jakso The Joulukalenteria suoraan Youtuben ihmeellisestä maailmasta ja Ikean pattereilla toimivat tekokynttilät on kyllä vieny minut ainakin vähän lähemmäs sitä joulutunnelman saavuttamista.

Koska oon viimeks käynyt täällä blogin puolella joskus puoltoista kuukautta sitten, en aio lärpättää kaikkea mitä oon tehnyt sillä aikaa. Varsinkin koska en oo tehnyt paljoakaan mainitsemisen arvosta, vaan lähinnä masennellu, tehny töitä ja käyny salilla. Löpisemisen sijaan jaan kasan kuvia, joka kuvaa sitä mitä mun elämässä on tässä välissä tapahtunut. Tässähän kerkes olla jo Halloweenit ja kiitospäivätkin välissä, voi jukra. Halloween oli ehkä jollain tasolla pettymys, mutta kiitospäivästä saatan kirjottaa erikseen, koska pääsin juhlimaan sitä tuplana.

Oispa Suomessaki näin nättiä aina syksysin..

SARALLE TERKKUJA

Punahilkka ja väsynyt Wonder Woman

Ei siis sovellu ripsien kihartamiseen?

Joku, joka ei oo syöny mitään koko päivänä ja saa iltapalaksi pitsaa, näyttää aika tarkalleen tältä.

GO CAPS

Ainut kuva, mikä mulla on siitä miltä meidän koti näytti kiitospäivänä..

A well-spent day brings happy sleep

Hellurei ja hellät tunteet! Aivan liian monta päivää on kulunu siitä kun oon viimeksi kirjottanut, mutta se lähinnä tarkottaa sitä, että arki on lähteny rullaamaan eikä oo tapahtunut niin paljon erikoisuuksia mistä kirjottaa!

Viikon verran oon ollut joka päivä enemmän ja vähemmän jumissa kotona, koska meidän lapsukaiset oli vuoronperään kuumeessa, ja sit kun ne ei ollut kipeenä niin mun piti tehdä kaikkia rästiin jääneitä hommia. Meidän lapset ei mee iskälle silloin, ku ne on kipeitä, ja nää sairauspäivät sattu just iskäpäiville, eli mun vapaapäiville, joten vietin vapaapäiväni leikkien prinsessaa ja kattomalla ihan liian monta jaksoa Dora the exploreria!

Viime sunnuntaina oli mun ainoa kokonaan vapaa päivä, enkä suinkaan käyttäny sitä nukkumiseen vaan heräsin kellon soittoon tasan klo 5.15. Kaikki, jotka minut tuntee, tietää ettei noin aikaset aamuherätykset oo mun lemppareita, mut oli mulla sit syykin herätä niin aikasin! Suunnattiin nimittäin kahen muun suomalaistytön kanssa aamubussilla Philadelphiaan kulttuurimatkailemaan. Bussi lähti varttia vaille kaheksan, ja matkattiin jotain suunilleen kolme tuntia juoruten ja ihan liian kovaa meteliä pitäen. Kun päästiin perille, käytiin ekana harhailemassa kaikki lähellä olevat tärkeimmät nähtävyydet. Sen jälkeen oli päivän kohokohdan aika: SYÖMINEN. Löydettiin itsemme jostain Chinatownin pikkukiinalaisesta, joka oli kyllä ruuan puolesta ihan nappivalinta! Sen jälkeen meillä oli vielä ihan liian monta tuntia aikaa bussin lähtöön, enkä todellakaan osaa sanoa että mihin ne kaikki tunnit kulu, mut sen voin sanoa, etten edes muista koska oisin viimeksi nauranu sillä tavalla vedet silmissä ku sunnuntaina. Mainitsemisen arvosta on myös se, että ostettiin Paylessistä kaikille samanlaiset (mut eriväriset kumminkin) hienot lenkkarit, jotka ei maksanu ku 30 dollaria pari. Pitihän se nyt ostaa ku halvalla sai!

SUOMI

Äärimmäisen hienot uudet kengät huonosti kuvattuna

Jotenki kaiken tän lasten sairastelun ja hullujen työpäivien johdosta oon ollu kans ihan järkyttävän väsynyt. Vaikka elämä täällä rullaa tosi kivasti nyt ja hostäiti on moneen otteeseen sanonu olevansa tosi tyytyväinen mun työhön, oon ollu vähän allapäin. Myöskin kaikkien poissa kotoa asuvien pahin painajainen, koti-ikävä, on alkanu kyläilemään mun luona. Ennen tätä viikkoa en oo oikein ajatellutkaan vielä sitä miten paljon sitä kotia kaipaa, mut nyt kun tää elämä alkaa olla arkista ja joskus vähän tylsääkin niin on aikaa miettiä millasta ois olla kotona just nyt. Onneks on monta asiaa, mitkä saa myös ihmisen hyvälle tuulelle! Sain viimeinkin sovittua hostäidin kanssa tarkat päivät siitä, milloin mun rakas pikkuveli voi tulla tänne, joten näillä näkymin saan sen jouluksi tänne mun viereen nukkumaan! Ja koska ruoka on elämäni rakkaus, olin ERITTÄIN onnellinen, kun äitin lähettämä avustuspaketti toimitettiin mulle suoraan kotiovelle! (Äitille terkkuja, et sitä suklaata voi kohta lähettää jo lisää....)

Tänään oli pitkästä aikaa sellanen päivä, että sain aamulla nukkua pitkään ja köllötellä sängyssä vielä pidempään. Varmaan sen ansiosta mulla oli koko päivän hirveen hyvä olo, varsinkin kun oli viimeinki taas aikaa myös jutella ihmisille siellä Suomen kamaralla! Hostäiti oli tilannut mullekin kiinalaisesta ruokaa vaikken edes pyytänyt, joten olin ehkä vielä vähän tyytyväisempi kun olin söynyt mahan täyteen ylihyvää kanaa ja riisiä. Tälle yölle on siis luvassa happy sleep! Huomenna luvassa lastensynttäreitä ja sen sellasta riehuntaa, joten täytyy kai mennä nukkumaan että selviää siitä hulluudesta.

Väsynyt mutta onnellinen au pair kiittää ja kuittaa. ÖITÄ.

Vielä on kesää jäljellä

Tää sunnuntai-ilta on nyt ihan oiva aika alkaa taas kelailemaan menneen viikon tapahtumia. Varmaan jokainen voi kuvitella, mut pakkohan se on sanoa ääneen, että aika täällä menee ihan älyttömän nopeesti. Mun viides viikko reissussa on jo pulkassa, ja tuntuu ihan ku oisin tullu tänne vasta eilen!

Tää viikko varsinkin on menny jotenkin ihan hujauksessa. Viime viikonlopun olin siis käytännössä töissä, kun meidän lapsukaiset oli kotona eikä iskällä. Siinähän ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä, viikonloppu oli täynnä teekutsuja ja sun muuta semmosta hirveen rankkaa ohjelmaa.....

Lauantaina olin vähän sosiaalistumassa, kun huristelin metrolla tapaamaan suomalaista Roosaa, jonka kanssa menin sellasiin niin kutsuttuihin saunapippaloihin. ( Kyllä, SAUNA!!!!) Oon ollu täällä tähän mennessä ihan liian laiska lähtemään ja tapaamaan ihmisiä, joten teki kyllä nyt hyvää lähteä vähän ulos tuulettumaan. Varsinki koska Roosa on ihan huippuseuraa, niin olin kyllä ihan tosi tyytyväinen että läksin, vaikkakin mun aikataulutus oli vähän heikko, ja mulla oli tosi vähän aikaa olla koko juhlissa. Ite saunomiseen käytin loppujen lopuks vaan ehkä noin 15 minuuttia, mikä on kyllä ihan häpeällisen vähän. Oli se silti menemisen arvosta! Punasin poskin ja hiukset märkänä metroilin sitte iltamyöhällä kotiin nukkumaan, koska olin sit sunnuntainaki puolet päivästä töissä.

Tavallisia arkipäiviä oli sit eessä kolme, ja torstaina tytöt suuntas taas päiväkodista iskälle yöks, joten silloin alko jälleen mulla viikonloppu! Mullahan on arkipäivisin päivällä vaikka kuinka monta tuntia vapaata kun lapset on päiväkodissa, mut en kyllä nyt yhtään osaa sanoa että mitä oon niinä aikoina tehny, en varmaan mitään kovin mainitsemisen arvosta.. ( Kannatti lähteä tänne Atlantin toiselle puolelle, kun en näköjään tee mitään sen ihmeellisempää ku kotonakaan.) Salilla sentään kävin kahestikin personal trainerin rääkättävänä, ja ilolla sanoisin että oli kivaa, mut enhän haluu valehdella, joten voin myöntää että tuskallistahan se sellanen ittensä koville pistäminen on!

Eilen (lauantaina) olikin sit vähän enemmän kuvailemisen arvonen päivä! Edellisen kerran kun näin Suomiystävääni Pinjaa, oltiin Baltimoressa ja nyt Pinja tuli sitte tänne mun luokse punkkaamaan. Suunnattiin suoraan DC:hen turisteilemaan, ja luojan kiitos ilmat suosi tällä kertaa! Olin vähän huono matkaopas, koska tää oli mullekin eka kerta DC:ssä, mutta kaiken sen haahuilun tuloksena saatiin kuin saatiikin otettua kuvat Valkosesta Talosta ja monesta muustakin tärkeestä nähtävyydestä. Mullahan ei oo tästä kotoa kun puolen tunnin metromatka DC:hen, joten sinänsä hävettää ettei oo tullut käytyä ennen eilistä kertaakaan, mutta varmaan tän vuoden aikana tulee tehtyä useempikin visiitti sinne.
Käytiin sit vielä illalla yhden suomalaisvahvistuksen ( Arlalle terkkuja! ) kanssa syömässä ja suunnattiin tänne mun kellariin yöksi. Tänään sit lenkkeiltiin ja kierreltiin näitä mun lähialueita päivällä ja sit lähetin Pinjan metrolla takasin kotia kohti.

Käsitin niin, että tuolla tapahtu lauantaina jotain vähän erikoisempaa, joten tupla-aitojen takia ei päästy ottamaan kuvia tän lähempää. 

Henkisesti on ollu vähän rankkaa tässä tän viikon aikana, ja jotenkin on iskeny osaltaan semmonen sopeutumisshokki ja tuntuu ettei kaikki vielä suju ihan supermallikaasti. Tää oli nyt mun kolmas viikko omineen täällä perheessä, joten kaiken ei voi olettaakaan sujuvan ihan mutkattomasti, mutta tää mun luontainen itsekriittisyys pistää minut aika-ajoin vähän koville. Yritän kuitenki ajatella niin, että tää kyllä tästä helpottaa kunhan pääsen ihan kunnolla kiinni tähän hommaan ja alan tuntemaan oloni vielä vähän enemmän kotosaksi täällä. Loppuviikkoa (ja viikonloppua) kohden se stressiolo alko taas helpottaa ja pystyin ottamaan ilon irti elämästä ja nauttimaan hellekelistä. Lauantaina kun istuskeltiin siellä auringonpaisteessa niin tajusin taas kuinka onnekas oon, ja kuinka on ihan parasta olla täällä just nyt. Näihin kuviin ja tunnelmiin voin lopettaa taas tän avautumisen. SAIJONAARASTA ja pitäkää hauskaa missä ikinä oottekin.

Good morning Baltimore!

Jeppis jepulis. Kohta on taas menny puoltoista viikkoo siitä kun oon viimeks avannu bloggerin, täytyy vissiin yrittää alkaa kirjottaa useemmin jotta muistaisin ees vähän et mitä oon touhuillu..

Viime viikossa sinänsä ei ollu mitään erikoista, ihan perus asioiden hoitoa, lasten kans leikkimistä ja sen sellasta tavallista arkea. Keskiviikkona kävin ajokokeessa, ja ne jotka minut tuntee, tietää ettei ollu mikään ihan stressivapaa homma se! Ensinnäkin mulla ei ollu aluks yhtä paperia pankista, koska sain varmaan kolmelta taholta eri informaatiota asiasta, ja päätin mennä kokeilemaan, että päästääkö ne sinne kokeeseen ilman sitä. No ei päästäny. Hurjastelin sitte punasella katumaasturillani ekaks pankkiin, ja sit takasin sinne kokeentekopaikkaan. Suomessahan se menee niin, että mennään ajo-open kanssa katsastuskonttorille silloin ku on varattu aika, mut täällähän se ei (tietenkään) mee samalla tavalla. Täällä on semmonen paikka ku DMV (=department of motor vehicles), ja sinne mennään sit vaan aamusta jonon jatkeeks odottelemaan omaa vuoroa. Menin onneks ite semmoseen aikaan, ettei siellä ollu ihan hirveetä jonoa, joten mulla meni koko hommaan _vaan_ noin neljä tuntia.
No pääsin kumminkin kaikki kokeet läpi, ja mun virallisen Virginian ajokortin pitäis tulla sit tämän viikon aikana mulle kotiin!

Torstaina alko mun viikonloppu, koska lapset meni päiväkodista viikonlopuks iskälle. En oikeestaan tehny mitään mainittavaa, paitsi että kävin KUNTOSALILLA. Käytin yli puolet mun koko kuukauden palkasta personal traineriin, ja olin lähinnä kuolemaisillani torstaina meidän ekan yhteisen tunnin jälkeen. No tästä se lähtee, eipähän ainakaan pääse amerikankiloja kertymään liikaa. (Eipä..)

Perjantaina oli sit astetta jännittävämpi päivä, koska matkustin ekaa kertaa sekä metrolla että junalla. Yksin. Vieraaseen kaupunkiin.
No selvisin kuitenkin hengissä, ja otin taksin juna-asemalta, koska Pinja ei päässytkään hakemaan. Joskus iltapäivästä karautin sitten Pinjan hostperheen pihaan, ja siitä se huonon huumorin täyteinen viikonloppu pääsi sitte alkuunsa. Voisin uskotella teille, että mentiin heti tutkimaan ja tutustumaan Baltimoreen ja sen ihmeellisyyksiin, mutta eihän se nyt niin mennyt! Me reippaat tytöt haettiin vaan lähikaupasta pitsaa ja jätskiä ja otettiin rennosti koko loppuilta.

Viime viikonloppuna Baltimoressa juhlittiin USA:n kansallislaulun 200-vuotissynttäreitä. Syy, miksi edes mentiin lauantaina sinne keskustaan oli lähinnä se, että Pinjan hostvanhemmat oli hirveen innoissaan hyvännäkösistä laivaston miehistä, ja ne halus, että lähetään tyttöjen kanssa bongailemaan niitä. No, kuten arvata saattaa, tää retki oli niiden hyvännäkösten miesten suhteen aika pettymys, mutta oli siellä sit kumminkin illalla ihan kivat ilotulitukset!

Tulin Baltimoresta sitten sunnuntaina iltasella takasin kotiin ja menin oikeestaan heti suoraan nukkumaan ja valmistautumaan taas aamulla odottelevaan 5.30-kauhuherätykseen. Tää alkuviikko on menny ihan lepposasti, ja nyt oonki taas vapaalla, kun tytöt meni tänään taas iskälle yöksi. Perjantaina illalla ne tulee sitte taas takasin kotiin, joten ens viikonloppu tulee olemaan täynnä prinsessaleikkejä ja muuta sellasta hirveen, hirveen rankkaa.

Loppuun vielä (taas) ei-niin-hyvälaatusia puhelimella otettuja kuvia viikonlopulta, koska fiksut tytöthän jättää kameran kotiin kun ne lähtee reissaamaan! (Syytettäköön myös huonoa säätä, lauantaina sato vettä oikeestaan koko päivän..)

Mommy I wanna go to the playground!

Hejsan alla! Viikko on taas kulunu ja yritän tässä keräillä ajatuksia siitä, mitä kaikkea on tapahtunu.

Jos nyt alotan siitä eläintarhareissusta. Elikkä siis viime lauantaina mentiin koko perheen voimin tässä lähellä olevaan eläintarhaan, ja tän reissun suurinta hupia oli lampaiden syöttäminen! (Kuinka eksoottista). Lapset kiinnitti ekana lähinnä huomiota siihen hajuun, ja isompi totes vaan, että nää eläimet kyllä haisee. Tää kyseinen eläintarha ei ollu mitenkään superiso, mut ihan kiva sellaselle reilun tunnin vierailulle. Sieltä löyty eläimiä aina lampaista seeproihin, ja ite olin ihan innoissani kun näin ekaa kertaa elämässäni piikkisian. (Sisäinen lapseni pääsi valloilleen..)

 Mun mielestä oli tosi hauskaa päästä viettämään aikaa tän perheen kanssa talon ulkopuolellakin, vaikka reissu saiki vähän kiukkusen päätöksen, kun molemmat lapset alko selvästi kaipaamaan ruokaa :D

Tää viikko meni muulta osalta aika äkkiä, mulla oli keskellä viikkoo pari vapaapäivää kun lapset oli iskällä. Ainiin ja maanantaina oli Labour Day, eli vapaapäivä koulusta ja töistä (itsehän työskentelin kyllä silti). Silloin ois ollu kaikissa kaupoissa hurjat alennusmyynnit mut koska ne kaupat oli myös ylitäynnä ihmisiä, en jaksanu ihan kauheesti käyttää aikaani shoppailuun.  Keskiviikkona oikeestaan vaan hoidin kaikkia asioita pois alta, juttelin kotiväen kans skypessä ja chillailin kotona. Torstaina olin puolet päivästä yökkärit päällä kotona, ja sit illemmalla läksin viel syömään ja sosiaalistumaan :D Toi mun hostäiti on aina kauheen huolissaan siitä, et onks mulla tarpeeks kavereita ja tekemistä, niin se ei meinannu pysyä pöksyissään, kun se oli niin onnellinen että läksin ulos silloin illalla! Perjantai oli kotipäivä, aamupäivän pötköttelin vaan täällä ylhäisessä yksinäisyydessä ja iltapäivällä lapset tuli sit jo kotiin. Mun tehtävä oli hakee illaks hirvee kasa ruokaa yhestä kiinalaisesta ravintolasta, ja sit meitä olikin aika monta täällä syömässä ja viettämässä perheiltaa. 

Eilen olin töissä oikeestaan koko päivän. Päivällä touhuiltiin kaikkea enemmän ja vähemmän jännää, ja mun ilta päätty siihen, että paketoin vähän synttärilahjoja ja söin puol litraa Ben&Jerry's jätskiä. Tänään oon kans ollu puolet päivästä töissä, vietettiin pienemmän lapsen kans laatuaikaa ku äiti ja isosisko lähti yksille synttäreille! Tehtiin myös läpimurto koska sain ton pikkusen päikkäreille ilman että se kiukutteli mulle kertaakaan mistään ;)

Nää mun viikonlopun ''työpäivät'' on yleensä sellasia, että vietän aikaa perheen kanssa ja meen esimerkiks äidin ja tyttöjen kans leikkikentälle, ja sit jos toi äiti haluaa mennä salille tai johonki ni saatan olla tyttöjen kans yksin tunnin tai pari. 

Nyt tää mun hurja runosuoni lakkaa taas pikkuhiljaa sykkimästä, joten tää viikko jää näiden seuraavien (eläinaiheisten) kuvien jälkeen taakse. Oli muuten mun toka viikko täällä!

TÄMÄ OLI SE IHMEELLISEN IHANA PIIKKISIKA

First week

Oon nyt virallisesti selvinnyt ekasta viikosta ja kaikenmaailman tunneheittelyistä! Nyt on siis kulunu tasan viikko siitä kun astuin tosta ovesta sisään ja näin sen talon, joka on nyt mun koti seuraavan vuoden. Hullua, eikö?

Tän viikon aikana mun tunteet on ollu yhtä hyrskynmyrskyä. Kaikenkaikkiaan oon kyllä ollut tosi tyytyväinen, ja täällä perheen kanssa on asiat ihan tosi hyvin. Tähän kaikkeen sopeutuminen ja se älytön informaatiotulva mikä oli mulla täällä vastassa on kyllä ollu aika rankkaa. Mun on pitäny viikossa oppia kaikki mahollinen, mitä tän perheen vanha au pair on vaan pystyny mulle opettamaan, lähtien ihan siitä että miten täällä suihku toimii ja mitä nää lapset esimerkiks syö aamupalaksi.

Mulla alko maanantaina ajotunnit, ja voin kyllä sanoo, että ei ollu yhtään niin miellyttävää kun Suomessa silloin! Ajaminen itessään ei oo kovin haastavaa, mutta vastaan on kyllä tullu semmosiakin juttuja, mitä en ehkä oo koskaan tullu ajatelleeksikaan. Se autokouluauto ei vaan oo mistään miellyttävämmästä (tai ehjimmästä) päästä, ja mun ajo-opettaja on mm. ollut joka kerta vähintään puol tuntia myöhässä. Se siitä amerikkalaisesta täsmällisyydestä! Tää nyt ei onneks oo semmonen koko kokemuksen pilaava juttu, koska mulla on enää puolet ajotunneista jäljellä, ja sen jälkeen teen kokeet ja saan sitte paikallisenki ajokortin!

Tän perheen edellinen au pair Satu oli mun kanssa siis koko viikon täällä, ja se anto mulle mahollisuuden seurata varjon lailla ja imeä kaikkea tietoa itteeni. Tänään koitti sit Satun onnen päivä, eli kotiin lähtö! Näillä on kyllä tosi hyvät välit, ja varmaan on rankkaa jättää tää elämä, mutta mulla on kyllä semmonen olo, että se on ollu enemmän onnellinen ku surullinen, HYVÄÄ MATKAA KOTIIN SATU :)) Nyt oon sitte ihan omillani ja perheen armoilla (haha). Sinänsä tuntuu kyllä siltä, että kun tän viikonlopun lapset on meidän kanssa kotona eikä iskällä, ja meillä on kaikkea menoa, niin tän viikonlopun jälkeen oon varmaan huiman paljon läheisempi koko perheen kanssa, kun tavallaan ehkä uskallan astua enemmän esiin.

Vaikka välillä kiukuttikin, niin päällimmäinen olo on kyllä tosi tyytyväinen! Kuvia mulla on tältä viikolta tasan nolla, koska oon juossut sata lasissa joka suuntaan, mutta huomiselta eläintarhareissulta ja sukulaiskäynniltä saattaa sit muutama jo tullakin ;)

Kello on nyt kaheksan illalla ja oon ihan valmis nukkumaan, joten taidan lopettaa tän jonninjoutavan höpöttämisen tähän ja toivottaa Suomessa majaileville hyvää huomenta, ja maapallon täällä puolella olevat kamelit saa hyvänyöntoivotukset. ÖITÄ!

Ensimmäisen viikon ajatuksia

Tää viikko on menny ihan hurjaa vauhtia. Maanantaina startattiin viiden muun tytön kanssa Helsinki-Vantaalta, ja samana iltana oltiin jo Long Islandilla training schoolilla. Sängyt oli kauheet, huonetoverit ihan jees, ruoka OK, vaikka jotkut siitä kauheesti valitti.
Mulla on ollu oikeestaan tunteita ajatellen helppo viikko. En oikeastaan itkeny lentokentällä, eikä mulla oo tullu mitään ihan hirveitä jännitys- tai ikäväkohtauksia.

Torstai oli se päivä, jota varmaan iso osa odotti ERITTÄIN innolla. Aamulla meillä oli ensiapu- ja elvytyskurssi, ja iltapäivällä lastauduttiin busseihin ja huristeltiin New Yorkiin, Manhattanille. Kierreltiin sitten siellä ympäriinsä bussilla, ja alkumatkasta saatiin kyytiin myös meidän ihana matkaopas, joka perehdytti meidät sen kaupungin saloihin. Kierroksen jälkeen mentiin Rockefeller Centeriin, ja ihan ylös asti ottamaan kuvia ja kärsimään korkeenpaikan kammosta. Tän jälkeen meillä jäi about 1,5 tuntia omaa aikaa, ja hortoiltiin Times Squarelle ja siitä sitte takasin bussille.

Perjantaina, elikkä siis eilen oli sitte viikon suurin päivä: PERHEISIIN MATKUSTAMINEN. Bussimatka oli erittäin miellyttävä ja ihana, istumalihakset oli jonkun verran puuduksissa kun vajaan kaheksan tunnin istumisen jälkeen viimeinkin päästiin perille. Bongasin hostperheen jo bussin ikkunasta, olin ekana ulkona, ja istuin hostäidin autossa jo ennenku muut oli edes ulkona bussista. Mun hostperhe asuu ihan tosi lähellä siitä mihin se bussi meidät jätti, joten hurautettiin äiskän ja toisen hostlapsen kanssa äkkiä kotiin vaan tapaamaan pienenpää lasta ja vanhaa ( no ei se Satu niin vanha oo, mutta kohta entinen au pair kumminkin ;) ) au pairia. Mulla on siis täällä perheessä tää nykyinen au pair viikon vielä samaan aikaan, joten on sit aikaa totutella ja opetella kaikkea!

Mun hostäiti kyseli hirveesti sitä, että olinko hermostunu tai jännittyny siellä bussissa. Oikeestaan mun fiilikset oli vähän silleen '' No tossa ne nyt on, vähän kivaa että pääsee lepäämään ja tutustumaan.'' Ihan kun tää ois ihan joku arkipäivänen homma tulla vieraiden ihmisten kotiin asumaan :D Jotkut tytöt siellä bussissa oli ihan hermoraunoina, ne melkein itki ja kun bussi pysähty, niin toiset oli ihan sitä mieltä ettei ne uskalla tulla bussista ulos kun niitä pelotti niin paljon. Outoa.



Nyt oon siis alkanut kotiutumaan, meillä kävi tänään jo ekat sukulaisetkin kylässä ja näyttämässä kolme viikkoa vanhaa vauvelia. ( SO CUTE AND TINY! ) Täällä on asiat tosi hyvin, ja nyt jo voin pötköttää olkkarin sohvalla ja käydä jääkaapilla ihan ku oisin omassa kotona. JA koska kaikki haluaa vihertyä kateudesta ja nähdä kuvina mun viikkoa, niin laitan muutaman otoksen nyt. Älkää huutako, en jaksa muokata niitä, joten yritän valikoida muutaman käyttökelposen.